Kauneus on katsojan silmässä (tai siinä, mihin silmänsä asettaa)

Kun jumppaohjaajani keväällä kuvaili Keravaa sanoilla ”nätti pikkukaupunki”, nielaisin vaivoin ällistykseni, etten loukkaisi paljasjalkaista keravalaista. ”Nätti”, saati sitten ”kaunis”, ei ole ihan se adjektiivi, joka minulla tulee Keravasta ensimmäisenä mieleen. Keravassa on ehdottomasti lukuisia hyviä puolia, mutta estetiikka ei valitettavasti ole sen vahvin laji. Toisaalta, jos rehellisiä ollaan, niin Suomihan on pullollaan rumia kaupunkeja.

Jossain vaiheessa vuotta ajattelin, että sen sijaan että märehtisin kaupungin huonoja puolia, voisin keskittyä näkemään kauneutta siellä, missä se tulee vastaan. Ja alkoihan sitä löytyä!

Kunpa saman muistaisi elämässä muutenkin. Monet maailman kliseisimmistä sanonnoista muistuttavat juuri tästä. Jokaisella pilvellä on hopeareunus, ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin, count your blessings. Paljon on asenteesta kiinni (huom. paljon, ei kaikki). Siinä lienee tärkeä onnen avain: että oppisi yhä enemmän katsomaan hyvää etsivin silmin maailmaa, elämää, muita ihmisiä ja itseään.

Joulun odotusta

En ole moneen kuukauteen saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään. Ajatuksenpätkiä on ollut, mutta en ole kai yhtään niistä ehtinyt ajatella loppuun asti juostessani taaperon perässä. Nyt kuitenkin joulun odotus tuo mukanaan rauhan tuntua. Luulen, että adventin aikaan liittyy jatkossa aina Jeesus-lapsen odottamisen lisäksi muisto omasta odotuksesta. Kaksi vuotta sitten se oli aivan aluillaan. Silloin ensimmäisen adventtisunnuntain jumalanpalveluksessa tyttömme oli mukana hädin tuskin pienen herneen kokoisena, vuosi sitten vauvana ja nyt virsien tahtiin tanssivana taaperona.

Tänä vuonna olen innostunut joulusta myös siksi, että lapsi alkaa jo jonkin verran ymmärtämään koristeiden, lahjojen, laulujen ja ruokien päälle, vaikkei tulekaan tätä joulua muistamaan. Joulun odotusta siivittämään halusin lapselle oman joulukalenterin perinteisen kuvakalenterin lisäksi. Harkitsin ensin jonkinlaista TSI-kalenteria, mutta laiskana ostin Prismasta valmiin (ja takuulla nätimmän kuin olisin itse osannut väsätä). Sen sisälle hain Punnitse & Säästä -liikkeestä kuivattuja hedelmiä, luomuna, koska tavalliset sisältävät ilmeisesti aika lailla myrkkyjä. Tähän mennessä kalenterista on maisteltu omenaa, taatelia, mangoa ja cashew-pähkinöitä, ja kaikki on ollut tyttären sanoin ”nam!”.

Lahjaksi lapsi tulee näillä näkymin saamaan ainakin leikkikeittiön, muovailuvahaa, väriliidut ja nuken tai kaksi. Lista näyttää vähän sukupuolinormatiiviselta, mutta huolestuneille tiedoksi, että autoja ja rakennuspalikoita meiltä löytyy jo melkoiset määrät ja niillä tyttö leikkiikin mielellään. Jonkin aikaa sitten sain idean tehdä itse lahjaksi nukke. Lopputulos ei ehkä olen järin huoliteltu, niin kuin käsityöni harvemmin ovatkaan, mutta kivaa oli! Kaavat ovat Suuri Käsityö -lehden numerosta 1/2000. Nuken vaatteet ja hiukset tein jämätilkuista ja vanhoista vaatteista. Miehen kommentti neulotuista tossuista oli ”Hienot kanootit!”, mutta siitä syytettäköön jalan kaavoja…