Vauvavuoden ensimmäinen kolmannes on takana, ja ajattelin
koota ajatuksia siitä, mitä nämä kuukaudet ovat opettaneet minulle esikoisen
äitinä. Olen asiantuntija vain omassa äitiydessäni, mutta uskon, etten ole
huomioideni kanssa yksin.
1. Hanki tietoa synnytyksestä, mutta älä kuvittele tietäväsi
kaikkea. Synnytykseen valmistautumisessa tuntuu olevan kaksi ääripäätä: toiset
tekevät millintarkan synnytyssuunnitelman äärimmäisen hiottuine
yksityiskohtineen, toiset taas mieluummin unohtaisivat koko jutun tai kohauttavat
harteitaan sanoen ”Kyllä ne kätilöt siellä tietävät mitä tehdä, ei minun
tarvitse tietää.” Huimalla yhden synnytyksen kokemuksella sanoisin, että
keskitie on paras vaihtoehto tässä (niin kuin monessa muussakin) asiassa.
Riittävät tiedot takaavat, että voit tarvittaessa tehdä nopeita päätöksiä esimerkiksi
kivunlievityksestä, etkä turhaan hämmenny synnytykseen liittyvistä
rutiinitoimenpiteistä. Ne antavat myös luottamusta omaan kehoon ja sen
luonnolliseen kykyyn synnyttää. Liian tarkka suunnittelu voi kuitenkin
pahimmillaan aiheuttaa turhia epäonnistumisen tunteita, jos (lue: kun)
suunnitelma ei sellaisenaan toteudukaan. Monet luomuhenkiset synnytysoppaat
antavat synnytyssairaaloista kuvan 1960-luvulle jämähtäneinä laitoksina, joissa
sänkyyn selälleen sidotut naiset pumpataan täyteen kipulääkkeitä. Oman
kokemukseni mukaan nykyaikaisessa synnytyssairaalassa on kuitenkin panostettu
myös luonnonmukaisiin menetelmiin: on ammeita, palloja, akupunktiota jne.
Synnyttävä nainen tuntee oman kehonsa, mutta kätilö tuntee synnytykset.
Yhteistyössä pääsette varmasti parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.
2. Luota asiantuntijoihin. Joka kerta neuvolan
odotushuoneessa istuessani ajattelen, miten hienosti meillä onkaan järjestetty
pienten lasten terveydenhuolto. Käytä järjestettyjä palveluja rohkeasti
hyödyksi. Tyhmiä kysymyksiä ei ole. Google ja netin mammapalstat voivat olla
terveysasioissa paras ystäväsi tai pahin vihollisesi, mutta neuvolan tietoihin
voit luottaa. Ole huoleti, olette hyvissä käsissä.
3. Älä pelkää. Kaikki tietävät kymmeniä erilaisia
kauhutarinoita siitä, mikä voi mennä vikaan
raskaudessa/synnytyksessä/vauva-ajassa/elämässä yleensäkin. Olen lukenut, että
yksi niistä asioista joita ihmiset kuolinvuoteellaan useimmin katuvat, on turha
pelko. Jotkut pelkäävät koko elämänsä sellaista, mitä ei koskaan tapahdu. Mitä
tuhlausta! Älä siis luo mielessäsi kauhukuvia vuoden kestävästä koliikista,
lapsivuodepsykoosista, kätkytkuolemista tai muista kammotuksista (pahoittelen
jos nyt aloit ajatella näitä). On aina olemassa se mahdollisuus, että kaikki
meneekin hyvin. Eikä se mahdollisuus ole kovin pieni.
4. Älä jää yksin. Saatat ajatella raskausaikana, ettet
tarvitse enempää ystäviä. Jos olemassa olevat ystäväsi ovat tavattavissa
keskellä päivää lyhyellä varoitusajalla ja jaksavat keskustella erilaisten
ruokien vaikutuksista vauvan kakan väriin ja koostumukseen, saatat olla
oikeassa. Muussa tapauksessa suosittelen, että hakeudut aktiivisesti muiden
äitien ja vauvojen seuraan. Vaihtoehtoja on ainakin isommilla paikkakunnilla
paljon. On neuvolan järjestämiä ryhmiä, muskareita, vauvajumppia, seurakunnan
Ekavauva-kerhoja, avoimia päiväkerhoja ja perhekerhoja, MLL:n perhekahviloita
sekä Facebook-ryhmiä, joissa tietyn kaupungin tai alueen äidit voivat
verkostoitua. Tuoreet äidit ovat yleensä hyvin avoimia uusille tuttavuuksille,
ja tutustuminen on tässä elämänvaiheessa ehkä helpompaa kuin koskaan. Äitien
lisäksi myös lapset nauttivat jo varhain toistensa seurasta. Joskus voi myös
tulla se päivä, kun vertaistuki osoittautuu kullanarvoiseksi.
5. Huolehdi parisuhteesta. Jos parisuhde tarvitsi hoitoa ja
vaalimista ennen vauvaa, niin nyt sitä tarvitaan entistä enemmän. Toisille
kahdenkeskiset treffi-illat voivat olla parisuhteen henkireikä, mutta uskon,
että vielä enemmän on merkitystä arjen kohtaamisilla. Huomioikaa toisianne
naisena ja miehenä eikä vain äitinä ja isänä. Pysähtykää aika ajoin
keskustelemaan, mikä arjessa toimii tai ei toimi, ja miten siitä voisi tehdä
molemmille parempaa. Muistakaa, että lapsen myötä panokset kovenevat
satakertaisesti. Panostakaa toisiinne. Se on sen arvoista.
6. Pidä kiinni omista jutuista. Monelle äidille on tärkeää
päästä silloin tällöin yksin jumppaan, lenkille tai tapaamaan ystäviä. Tehdä
jotain, mikä ei liity mitenkään kakkavaippoihin, puklurätteihin tai
tuttipulloihin. Minulle tärkeä ”oma juttu” on kerran kuussa kokoontuva
lukupiiri. Lukea voi toki muutenkin, mutta järjestetty toiminta antaa tietyn
neuvotteluedun (”voisitsä hoitaa, mun ois nyt PAKKO saada lukea 40 sivua
tänään”). On selvää, että elämä muuttuu vauvan myötä ja niin sen kuuluukin
muuttua. Jotain entisestä on kuitenkin hyvä säilyttää.
Sitten muutama käytännön asia:
7. Älä suunnittele omia hetkiä vaan nauti yllätyksistä. Sen
kerran kun olet varannut kaappiin suklaapatukan ja makustelet ajatuksella sen
nauttimisesta tuoreen kahvin kanssa, voit olla kutakuinkin varma, että
sellaista hetkeä ei tule. Tartu sen sijaan tilaisuuteen kun huomaat sen
tulleen. Näin voit yllättyä positiivisesti karvaan pettymyksen sijaan.
8. Aloita lähtövalmistelut ajoissa. Tämän oppiminen on
omalla kohdallani pahasti kesken. Vaikka aloittaisin tuntia aikaisemmin kuin
yleensä, saatan silti myöhästyä. Vauva päättääkin syödä tavallisen kymmenen
minuutin sijaan neljäkymmentä minuuttia, puklaa vaatteilleen kolme kertaa tai
vääntää vuosisadan kakat viime hetkellä. Jos sinun pitää OIKEASTI olla ajoissa,
varaudu yllätyksiin.
9. Pue itsesi viimeisenä. Meikki ja hiukset kannattaa hoitaa
hyvissä ajoin, mutta vaihda omat vaatteesi vasta juuri ennen lähtöä. Yhden
käden sormet eivät riitä laskemaan niitä kertoja, kun puklut ovat osuneet
omalle paidalle juuri ennen lähtöä. Siis sille viimeiselle puhtaalle paidalle.
Viimeisenä kaikkien sukulaistätien suosikkiklisee:
10. Aika kuluu nopeasti. Me kaikki olemme kuulleet tämän
niin kovin monta kertaa, mutta se on totta. Neljän kuukauden iässä lapsi tuntuu
olevan yhtä kaukana vastasyntyneestä kuin yö on päivästä. Vasta se syntyi ja
nyt se jo juttelee, nauraa, leikkii ja liikkuu. Se on ihanaa, mutta myös vähän
haikeaa.
Äitikollegani, mitä mieltä te olette? Jaatteko kokemukseni?
Onko lisättävää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti