Mitä vauvavuosi opettaa (Osa 1)

Vauvavuoden ensimmäinen kolmannes on takana, ja ajattelin koota ajatuksia siitä, mitä nämä kuukaudet ovat opettaneet minulle esikoisen äitinä. Olen asiantuntija vain omassa äitiydessäni, mutta uskon, etten ole huomioideni kanssa yksin.

1. Hanki tietoa synnytyksestä, mutta älä kuvittele tietäväsi kaikkea. Synnytykseen valmistautumisessa tuntuu olevan kaksi ääripäätä: toiset tekevät millintarkan synnytyssuunnitelman äärimmäisen hiottuine yksityiskohtineen, toiset taas mieluummin unohtaisivat koko jutun tai kohauttavat harteitaan sanoen ”Kyllä ne kätilöt siellä tietävät mitä tehdä, ei minun tarvitse tietää.” Huimalla yhden synnytyksen kokemuksella sanoisin, että keskitie on paras vaihtoehto tässä (niin kuin monessa muussakin) asiassa. Riittävät tiedot takaavat, että voit tarvittaessa tehdä nopeita päätöksiä esimerkiksi kivunlievityksestä, etkä turhaan hämmenny synnytykseen liittyvistä rutiinitoimenpiteistä. Ne antavat myös luottamusta omaan kehoon ja sen luonnolliseen kykyyn synnyttää. Liian tarkka suunnittelu voi kuitenkin pahimmillaan aiheuttaa turhia epäonnistumisen tunteita, jos (lue: kun) suunnitelma ei sellaisenaan toteudukaan. Monet luomuhenkiset synnytysoppaat antavat synnytyssairaaloista kuvan 1960-luvulle jämähtäneinä laitoksina, joissa sänkyyn selälleen sidotut naiset pumpataan täyteen kipulääkkeitä. Oman kokemukseni mukaan nykyaikaisessa synnytyssairaalassa on kuitenkin panostettu myös luonnonmukaisiin menetelmiin: on ammeita, palloja, akupunktiota jne. Synnyttävä nainen tuntee oman kehonsa, mutta kätilö tuntee synnytykset. Yhteistyössä pääsette varmasti parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

2. Luota asiantuntijoihin. Joka kerta neuvolan odotushuoneessa istuessani ajattelen, miten hienosti meillä onkaan järjestetty pienten lasten terveydenhuolto. Käytä järjestettyjä palveluja rohkeasti hyödyksi. Tyhmiä kysymyksiä ei ole. Google ja netin mammapalstat voivat olla terveysasioissa paras ystäväsi tai pahin vihollisesi, mutta neuvolan tietoihin voit luottaa. Ole huoleti, olette hyvissä käsissä.

3. Älä pelkää. Kaikki tietävät kymmeniä erilaisia kauhutarinoita siitä, mikä voi mennä vikaan raskaudessa/synnytyksessä/vauva-ajassa/elämässä yleensäkin. Olen lukenut, että yksi niistä asioista joita ihmiset kuolinvuoteellaan useimmin katuvat, on turha pelko. Jotkut pelkäävät koko elämänsä sellaista, mitä ei koskaan tapahdu. Mitä tuhlausta! Älä siis luo mielessäsi kauhukuvia vuoden kestävästä koliikista, lapsivuodepsykoosista, kätkytkuolemista tai muista kammotuksista (pahoittelen jos nyt aloit ajatella näitä). On aina olemassa se mahdollisuus, että kaikki meneekin hyvin. Eikä se mahdollisuus ole kovin pieni.

4. Älä jää yksin. Saatat ajatella raskausaikana, ettet tarvitse enempää ystäviä. Jos olemassa olevat ystäväsi ovat tavattavissa keskellä päivää lyhyellä varoitusajalla ja jaksavat keskustella erilaisten ruokien vaikutuksista vauvan kakan väriin ja koostumukseen, saatat olla oikeassa. Muussa tapauksessa suosittelen, että hakeudut aktiivisesti muiden äitien ja vauvojen seuraan. Vaihtoehtoja on ainakin isommilla paikkakunnilla paljon. On neuvolan järjestämiä ryhmiä, muskareita, vauvajumppia, seurakunnan Ekavauva-kerhoja, avoimia päiväkerhoja ja perhekerhoja, MLL:n perhekahviloita sekä Facebook-ryhmiä, joissa tietyn kaupungin tai alueen äidit voivat verkostoitua. Tuoreet äidit ovat yleensä hyvin avoimia uusille tuttavuuksille, ja tutustuminen on tässä elämänvaiheessa ehkä helpompaa kuin koskaan. Äitien lisäksi myös lapset nauttivat jo varhain toistensa seurasta. Joskus voi myös tulla se päivä, kun vertaistuki osoittautuu kullanarvoiseksi.

5. Huolehdi parisuhteesta. Jos parisuhde tarvitsi hoitoa ja vaalimista ennen vauvaa, niin nyt sitä tarvitaan entistä enemmän. Toisille kahdenkeskiset treffi-illat voivat olla parisuhteen henkireikä, mutta uskon, että vielä enemmän on merkitystä arjen kohtaamisilla. Huomioikaa toisianne naisena ja miehenä eikä vain äitinä ja isänä. Pysähtykää aika ajoin keskustelemaan, mikä arjessa toimii tai ei toimi, ja miten siitä voisi tehdä molemmille parempaa. Muistakaa, että lapsen myötä panokset kovenevat satakertaisesti. Panostakaa toisiinne. Se on sen arvoista.

6. Pidä kiinni omista jutuista. Monelle äidille on tärkeää päästä silloin tällöin yksin jumppaan, lenkille tai tapaamaan ystäviä. Tehdä jotain, mikä ei liity mitenkään kakkavaippoihin, puklurätteihin tai tuttipulloihin. Minulle tärkeä ”oma juttu” on kerran kuussa kokoontuva lukupiiri. Lukea voi toki muutenkin, mutta järjestetty toiminta antaa tietyn neuvotteluedun (”voisitsä hoitaa, mun ois nyt PAKKO saada lukea 40 sivua tänään”). On selvää, että elämä muuttuu vauvan myötä ja niin sen kuuluukin muuttua. Jotain entisestä on kuitenkin hyvä säilyttää.

Sitten muutama käytännön asia:

7. Älä suunnittele omia hetkiä vaan nauti yllätyksistä. Sen kerran kun olet varannut kaappiin suklaapatukan ja makustelet ajatuksella sen nauttimisesta tuoreen kahvin kanssa, voit olla kutakuinkin varma, että sellaista hetkeä ei tule. Tartu sen sijaan tilaisuuteen kun huomaat sen tulleen. Näin voit yllättyä positiivisesti karvaan pettymyksen sijaan.

8. Aloita lähtövalmistelut ajoissa. Tämän oppiminen on omalla kohdallani pahasti kesken. Vaikka aloittaisin tuntia aikaisemmin kuin yleensä, saatan silti myöhästyä. Vauva päättääkin syödä tavallisen kymmenen minuutin sijaan neljäkymmentä minuuttia, puklaa vaatteilleen kolme kertaa tai vääntää vuosisadan kakat viime hetkellä. Jos sinun pitää OIKEASTI olla ajoissa, varaudu yllätyksiin.

9. Pue itsesi viimeisenä. Meikki ja hiukset kannattaa hoitaa hyvissä ajoin, mutta vaihda omat vaatteesi vasta juuri ennen lähtöä. Yhden käden sormet eivät riitä laskemaan niitä kertoja, kun puklut ovat osuneet omalle paidalle juuri ennen lähtöä. Siis sille viimeiselle puhtaalle paidalle.

Viimeisenä kaikkien sukulaistätien suosikkiklisee:

10. Aika kuluu nopeasti. Me kaikki olemme kuulleet tämän niin kovin monta kertaa, mutta se on totta. Neljän kuukauden iässä lapsi tuntuu olevan yhtä kaukana vastasyntyneestä kuin yö on päivästä. Vasta se syntyi ja nyt se jo juttelee, nauraa, leikkii ja liikkuu. Se on ihanaa, mutta myös vähän haikeaa.

Äitikollegani, mitä mieltä te olette? Jaatteko kokemukseni? Onko lisättävää?

Timmiksi mammaksi: Kokemuksia Fitbit Flex -aktiivisuusrannekkeesta

Kerrytin raskauskiloja enemmän kuin neuvolan laki sallii, vaikkakin niistä osa menee helteiden ja loppuraskauden aiheuttaman hillittömän turvotuksen piikkiin. Viikon kuluttua synnytyksestä painoin noin yhdeksän kiloa enemmän kuin ennen raskautta, ja tällä hetkellä, neljä kuukautta myöhemmin, noista kiloista on jäljellä kolme. Paino on siis pudonnut kohtalaisen nopeasti pelkästään imetyksen ja kävelylenkkien avulla. Mukava kannustin liikkumiseen on ollut hankkimani Fitbit Flex –aktiivisuusranneke. Esimerkiksi Verkkokauppa.com-sivulla laitetta kuvaillaan näin:

Fitbit hyvinvointirannekkeen avulla teet helposti kuntoilusta pysyvän elämäntavan. Fitbit on pienikokoinen ja huomaamaton apuri joka tallentaa automaattisesti kaiken liikkumisesi. Fitbit pitää kirjaa kävelemistäsi askelmääristä, polttamistasi kaloreista, kävelemästäsi matkasta, kivutuista rappusista ja jopa yöunistasi. Voit analysoida aktiviteettejasi tai nukkumasi unen laatua mobiilisovelluksella tai tietokoneellasi. Fitbitin ainutlaatuinen sosiaalinen kannustusjärjestelmä kannustaa sinua muuttamaan elämäntapojasi aktiivisemmiksi palkitsemalla suorituksesi ja kehityksesi erilaisilla tunnustuksilla. Voit luonnollisesti jakaa suorituksesi tai tunnustuksesi kavereille tai haastaa heitä esimerkiksi askelkilpailuihin!

Tämän perusteella ranneke kuulostaa hyvinkin monipuoliselta, mutta ensivaikutelma muutaman päivän käytön jälkeen oli hienoinen pettymys. Loppujen lopuksi laite nimittäin mittaa ainoastaan kätesi liikettä. Se ei erottele tasamaalla kävelyä portaista eikä kävelyaskeleita juoksuaskelista. Pyöräily ei ole liikuntaa ollenkaan, koska käsi ei liiku. Myös yöunien analysointi perustuu käden liikkeisiin. Liikkumattomuus merkitsee syvää unta, vähäinen liike levottomuutta ja runsaampi liikkuminen valvetilaa. Tämä pätee tietysti vain silloin, kun unimoodi on naputettu päälle.

Laitteen toimintaperiaatteeseen liittyy myös sen ilmeisin heikkous vauvan äidin käytössä: suurin osa päivän kävelyaskelista ainakin minulla tulee vaunulenkeillä, joilla kädet ovat kiinni vaunun aisassa. Niinpä ranneke mittaa askelia vain murto-osan todellisesta määrästä. Sama ongelma voi tulla vastaan myös jos rannekekädessä on vaikkapa koiran talutushihna. Huomasin kuitenkin pian, että kun ranneke on takin tai housun taskussa, se mittaa matkan ja askeleet kohtuullisella tarkkuudella.

Rannekkeen näyttö on äärimmäisen pelkistetty. Kahdesti napautettaessa se näyttää viiden valopisteen avulla kuinka suuri osa päivän tavoitteesta on täyttynyt. Pitempään naputtamalla laitteen saa siirtymään unimoodiin ja takaisin valvetilaan. Olen tosin monta kertaa saanut laitteen siirtymään vahingossa unimoodiin myös taputtamalla maitoa kakovaa vauvaa napakasti selkään…

Valmiiksi määritelty päivittäinen tavoite on 10 000 askelta. Tavoitetta voi muokata itselle sopivaksi, mutta 10 000 askelta on yleinen ohjemäärä terveyden ylläpitoon. Tietokonesovellus näyttää tavoitteet myös kalorinkulutuksen, matkan ja erityisen aktiivisten minuuttien suhteen. Tavoitteiden täyttymisen seuraaminen on yllättävän koukuttavaa ja palkitsevaa! Jos ranneke tähän asti vaikuttaa vain ylihintaiselta askelmittarilta, niin tietokonesovellus tuo siihen merkittävän lisän. Mobiilisovellus ei ilmeisesti laitetta hankkiessani vielä toiminut omassa Lumia 620 –puhelimessani. Nyt olen saanut sovelluksen ladattua puhelimeeni, mutta en ole ehtinyt sitä kokeilla. Tietokoneen internet-selainpohjaisella sovelluksella edistymisen seuraaminen käy kuitenkin lähes yhtä näppärästi. Koen lapsellista riemua, kun pieni ukkeli ruudulla huutaa ”Huraa!” tavoitteen täyttyessä, ja 10 000 askelta onkin tullut melko helposti täyteen lähes joka päivä. Vähintään kolmenkymmenen erittäin aktiivisen minuutin raja venyy ja paukkuu useimmiten moninkertaisesti.

Kalorinkulutusta en ole juuri seurannut, sillä en usko sen antavan kovin tarkkoja tietoja. Huomattava etu olisi, jos rannekkeen saisi seuraamaan sykettä eikä vain askelia (tai käden liikettä). Kilpailijoista esimerkiksi Polar Loop –ranneke on mahdollista liittää joihinkin uudempiin Polarin sykevöihin. Oma vuonna 2010 ostettu sykemittarini on tähän liian vanha malli. Kalorinkulutuksen seuraaminen olisi myös mielekkäämpää, jos laskisi samalla myös syödyn ruuan kalorimäärän. Tämän Fitbitin tietokonesovellus periaatteessa mahdollistaa, mutta ruuat on valittava valmiista listasta, joka ei sisällä useimpia Suomessa myytäviä elintarvikkeita. Vaihtoehtoisesti voi tietysti itse laskea tuoteselosteiden pohjalta syömänsä kalorit, mutta siihen ei varmaankaan jaksa ryhtyä ellei suhtaudu painonpudotukseen suunnattomalla vakavuudella ja hartaudella. Lisäksi tietokonesovelluksella olisi mahdollista pitää kirjaa esimerkiksi verenpaineesta, verensokerista ja painosta, mutta näitä ominaisuuksia en ole käyttänyt. Aktiviteettejaan voi myös kirjata ylös, mutta minulle ei ole aivan selvinnyt, miten ne vaikuttavat mitattuun aktiivisuuteen.     

Unen seuraaminen on ollut tänä katkonaisten öiden aikana yksi rannekkeen suurimpia anteja. Vaikka sitä luulisi tietävänsä, milloin on ollut hereillä ja milloin unessa, niin on mukavaa, että asiasta jää myös tallennettua tietoa. Näin on helppo tarvittaessa myös tehdä vertailua pidemmältä aikaväliltä.

Heikkouksistaan huolimatta Fitbit Flex onnistuu tärkeimmässä tehtävässään hyvin. Se todella kannustaa aktiivisuuteen ja liikunnallisempaan elämäntapaan. Koskaan ennen en ole näin mielelläni tarjoutunut vapaaehtoisesti viemään roskia tai pissattamaan koiraa, viettänyt odotusaikoja seisoskelun sijaan kävellen ympäriinsä tai ollut tyytyväinen käveltyäni juna-asemalla ensin vahingossa väärälle laiturille. Olenkin naureskellut miehelleni, että uusi mottoni on ”Every step counts!”.

Fitbit Flex plussat ja miinukset:

+ kannustaa aktiivisuuteen

+ toimii kävellessä melko hyvin myös taskusta käsin

+ verrattain nätti ulkonäkö ja runsas värivalikoima

- ranteessa pidettäessä ei toimi jos käsi ei liiku, vaikka muu kroppa liikkuisikin

- akunkesto voisi olla parempi

- naputuksista jää rannekkeen pintaan pieniä kynnenjälkiä

- ei niin nätti, että viitsisi ihan koko ajan pitää

- kalorien laskeminen hankalaa

Kuvan lähde: http://www.mylittlehea.com/2014/08/day-in-life-fitbit-flex-giveaway.html

Poropeukalo ompelee: Vauvan pussilakanasetti ja kangaslokerikko

Eilen ja tänään olen käyttänyt päiväuniajat ompelemiseen. Onneksi vauvamme on sitä mallia, joka ei herää ompelukoneen ääneen. Selvennykseksi sen verran, että minähän en ole mikään käsityöihminen, mutta silloin tällöin innostun niistäkin hommista. Olen aiemmin ommellut muutamia vauvan aluslakanoita, pussilakanoita ja tyynyliinoja omista vanhoista lakanoistamme. Jo jonkin aikaa olin miettinyt, josko rohkenisin uhrata kauniin Jackpotin pussilakanasetin samaan tarkoitukseen. Yksinäisille pussilakanoille ja tyynyliinoille on käyttöä lähinnä yövierailla, joten ajattelin, että vauvan lakanoina ne tulisivat paremmin hyödynnetyiksi. Uusiokäyttöön pääsivät siis tyynyliina ja pussilakana, jotka ovat toiselta puolelta raidallista ja toiselta kukallista kangasta.

Toissayönä noustessani noin sadattakahdeksattakymmenettä kertaa rauhoittelemaan levotonta nukkujaa sain loistoidean. Pinnasängyn päädyssä on tähän asti roikkunut ei-niin-kovin-kaunis kankainen lokerikko, jossa on säilytetty tutteja, kynsisaksia, rasvoja ym. tarpeellista sälää. Olen jo pitkään kaivannut sen tilalle jotain vähän nätimpää. Päätin siis tehdä samasta lakanakankaasta yhteensopivan lokerikon vanhan tilalle. Tässä kohtaa sopii huomauttaa, että näinkin yksinkertainen ompelutyö on minun taidoilleni haaste!

Kumppaninani ikivanha, mutta kohtalaisen uskollinen Brother tartuin härkää sarvista. Aluksi aioin ratkoa tyynyliinan saumat, mutta ne oli ommeltu niin jäätävän tiukalla ompeleella, että päädyin yksinkertaisesti leikkaamaan osat erilleen. Pienemmästä (siis siitä puolesta, jolla ei ole ”taskua”) tuli lokerikon tausta (40x45cm) ja isommasta taskut (kolme kappaletta 40x22cm). Tein taskut kaksinkertaisesta kankaasta, sillä muuten niistä olisi tullut liian lerppuja. Ompelin taskukappaleet putkiloiksi, käänsin ympäri, silitin ja ompelin paikalleen. Sitten vaan langanpätkät pois, kanttinauha reunoihin ja ripustuslenksut samasta nauhasta.

Pussilakanan ompelu taas on maailman helpointa heti verhojen ompelun jälkeen. Pitää vain huolitella reunat ja ommella pussi. Vauvan pussilakanassa ei tarvita edes niitä aukkoja yläreunoissa. Tyynyliina on käytännössä sama homma, mutta siihen kannattaa muistaa tehdä tasku sisäpuolelle. Jos ei muista, niin ei sekään oikeastaan juuri haittaa. Laiska voi hyvin hyödyntää pussilakanan valmiita saumoja, niin pääsee vähemmällä ompelemisella. 

Laskeskelin ensin, että 150x210cm pussilakanasta saa nippanappa kaksi vauvan pussilakanaa (85x125cm) ja kaksi tyynyliinaa (35x45cm). Sitten muistin, että kaupan lakanoissa on aika reippaasti kutistumisvaraa, ja moneen kertaan pesty pussilakanani olikin enää 140x200cm. Päädyinkin siis ompelemaan vain yhden setin. Vauvahan ei oikeasti käytä tyynyä vielä pitkään aikaan, mutta laitoin senkin rekvisiitaksi kuvaan mukaan.