En ole kirjoittanut mitään pitkään aikaan, koska ei ole
ollut mitään kirjoitettavaa. Tuntuu siltä, että vauvavuoden jäätyä taakse ja
pikkutaaperon kasvaessa isoksi taaperoksi äitiydestä on tullut niin arkista,
ettei se herätä kovin syvällisiä ajatuksia tai jakamisen tarvetta. Aluksi
kaikki oli uutta, koko maailma oli jollain lailla mullistunut ja elämä pyöri
oman vauvakuplan sisällä. Nyt tuo kupla on puhjennut ja olemme siirtyneet
uuteen vaiheeseen, lapsiperhe-elämään. Siihen kuuluu lapsi, mutta ei enää
kaikkien ajatusten ja toimien keskipisteenä, vaan (äärimmäisen rakkaana ja
tärkeänä) osana elämää. Olen toistaiseksi edelleen kotona, mutta etsiskelen
töitä ja olen siinäkin mielessä ikään kuin avautumassa uudelleen maailmalle.
Tämänhetkinen oleminen tuntuu eräänlaiselta välitilalta, jossa entinen on
vaihtumassa johonkin vielä tuntemattomaan uuteen. Epävarmuuden sietämisen kykyä
testataan jälleen.
Huomaan muutoksen myös siinä, etten kerta kaikkiaan jaksa
kiinnostua äitiyteen, kasvatukseen, vauvoihin, synnytyksiin ym. liittyvistä
televisio-ohjelmista, kirjoista, lehdistä tai blogeista. Minulle riittävät
reaalielämässä tapahtuvat kohtaamiset ja vertaistuki. Jossain vaiheessa en
olisi jättänyt väliin yhtään jaksoa Erilaisia äitejä, mutta nyt katson paljon
mieluummin A-studiota.
Eilen kotona pyöriessä sain myös toteutettua yhden mielessä
olleen käsityöprojektin. Tyttö on leikkinyt ahkerasti tätinsä vanhalla baby
born -nukella, joka on tarvikkeineen asustellut pahvisessa säilytyslaatikossa.
Nukella on ollut peittona milloin mikäkin rätti, ja halusin tehdä sille
raukalle kunnon petivaatteet. Patjaksi leikkasin sopivan kokoisen palan
äitiyspakkauslaatikon patjasta. Kaksinkertaisen kierrätyksen hengessä otin
toisen kankaan tarpeettomaksi jääneestä pinnasängyn lakanasta, jonka ompelin
aikoinaan vanhasta isommasta lakanasta. Toinen kangas on kaapista löytynyt
jämäpala. Nyt on nukella sänky, tosin ensitestauksen perusteella saattaa olla,
että lapsi haluaakin hengailla laatikossa itse…
