Nyt se on totta: meillä ei ole enää vauvaa. Meillä on taapero, tai jopa leikki-ikäinen!
Vauvavuosi on ohi, ja sen kunniaksi kokoan yhteen vielä muutaman ajatuksen
siitä, mitä tämä ihmeellinen aika on minulle opettanut. (Ensimmäinen ja toinen
osa löytyvät tästä ja tästä.)
16. Se mitä luulin vaikeaksi, olikin helppoa. Ennen lapsen
saamista ajattelin, että minua häiritsevät lelut olohuoneessa, jatkuva
epäjärjestys ja se, että leikkimatto ei sovi sisustukseen. Yllätyksekseni olen
huomannut, etten kiinnitä tällaisiin asioihin enää mitään huomiota. Luulin
myös, että olisi kamalan hankalaa sopeutua siihen, että lapsi menee aina ja
kaikessa muun edelle. Tämäkin luulo on osoittautunut vääräksi. (Myönnettäköön,
että asiaa on varmasti auttanut harvinaisen sopeutuvainen, rauhallinen ja terve
lapsi, joka kulkee kätevästi mukana menossa.) Ensimmäistä kertaa tunsin pientä
haikeaa osattomuutta kun Kansallisoopperan mainos putkahti postiluukusta ja
tajusin, että voi mennä vielä vuosia ennen kuin pääsen miehen kanssa katsomaan
balettia iltanäytökseen. Tyttö on näet ensimmäisen vuotensa aikana ollut
hoidossa vain muutamia kertoja korkeintaan parin tunnin ajan, eikä koskaan
ilta-aikaan. Voisi kuitenkin sanoa, että jos baletti on ainoa mistä jään paitsi
lapsen takia, niin aika hyvin menee!
17. Lapsen periksiantamattomuudesta voisi ottaa oppia. Olen
ihaillen seurannut, miten lannistumatta lapsi työskentelee uusien taitojen
eteen. Muistan erityisesti, miten hän opetteli nousemaan tukea vasten pystyyn.
Itse olisin todennäköisesti luovuttanut ensimmäisen tai toisen yrityksen
jälkeen ja heittänyt hanskat tiskiin sanoen: ”Tästä ei tule mitään, en osaa!” Lapsi
kuitenkin yrittää uudelleen ja uudelleen kunnes onnistuu. Mikä onni, että
häneen on sisäänrakennettu sellainen sisu. Ja mikä vahinko, että se niin
monilla karisee jonnekin pois iän myötä.
18. Ylpeys omasta lapsesta yllättää. Vanhempien pohjaton
ylpeys pikkuisistaan on usein huvittavaa. Nyt olen kuitenkin itse päässyt
kokemaan sen pakahduttavan innon mikä syntyy, kun lapsi osoittaa kukkaa ja
sanoo ”pukka!”, laittaa lusikan oikein päin suuhun tai pissaa pottaan. Sitä
tunnetta on vaikea verrata mihinkään muuhun.
19. Asiat voi tehdä monella tavalla oikein. Nyt kun lapsi
syö suurelta osin ihan tavallista ruokaa, on tullut tarve ottaa selvää
ravitsemussuosituksista, syynätä suola- ja rasvaprosentteja leivistä,
juustoista ja muista elintarvikkeista ja yrittää mallailla ateriat lautasmallin
mukaan. Ihan niin kuin tässä ei olisi tarpeeksi, hiekkalaatikon reunoilla
keskustellaan siitä, pitäisikö suositusten sijaan noudattaa ihan muita
sääntöjä. Onko paras juottaa lapselle rasvatonta, kevyttä, punaista vai
luomumaitoa? Tarvitaanko maitoa ollenkaan, vai onko se epäeettistä
vasikkaressuilta varastettua tavaraa? Äskettäin bongasin myös Facebook-kaverini
seinällä keskustelun siitä, saako vauvan hammastahnassa olla fluoria vai
aiheuttaako se kenties syöpää. Tuollaista en ollut (onneksi?) tiennyt edes
ajatella! Valitsin vain 0-2-vuotiaiden tahnoista mukavimman värisen tuubin. Yksi
kerrallaan periaatteeni ”oikeanlaisen” lastenhoidon suhteen ovat karisseet.
Yhtenä esimerkkinä mainittakoon hyppykiikut ja kävelytuolit. En ole moisia
vempaimia hankkinut, koska ne ovat kuulemma haitallisia motoriselle
kehitykselle. Minun tapani istuttaa lasta syöttötuolissa sillä aikaa kun laitan
ruokaa on sen sijaan tuntunut aivan järkevältä…Vasta tänään tajusin, että joissain
tilanteissa em. välineillekin olisi voinut olla käyttöä. Yritän jatkuvasti
kasvattaa itseäni ymmärtämään, että vaikka toisten valinnat näyttäisivät
minusta kummallisilta tai jopa vääriltä, niihin on todennäköisesti syynsä,
joista minulla ei välttämättä ole aavistustakaan.
20. Minä olen edelleen minä. Elämä on muuttunut ja niin olen
varmaan itsekin, mutta vähemmän kuin kuvittelin. Sekä hyvässä että pahassa olen
edelleen sama ihminen ja kannan mukanani samoja heikkouksia, unelmia, pelkoja,
kiinnostuksenkohteita ja mielitekoja kuin ennenkin. Jollain tavalla koen ehkä
aikuistuneeni, mutta en tiedä liittyykö se enemmän äitiyteen vai ikään.
Aikuisuuteen liittyen hauduttelen parhaillaan ajatuksia, joista ehkä kirjoitan
lisää myöhemmin (aikuistuttuani vielä hieman, heh).
